Valkoinen ja betoni

31.07.2016

Valkoista ja betonia keittiössä, 

Voisi kuulostaa kylmälle yhdistelmälle, mutta tämä on kyllä kaikkea muuta!

Kun astuin tähän taloon, tuntui se heti niin puhtaalle, raikkaalle ja valkoiselle, mutta kuitenkin niin kodikkaalle. 

Tämän perheen talo on yhdeksänkymmentäluvulla itse rakennettu omakotitalo, johon on nyt uusittu pintoja kauttaaltaan keittiön lisäksi. 

Vanha saarniparketti maalattiin yli valkoisella, ja keittiö uusittiin kokonaan (lukuun ottamatta jääkappeja). 

Tämä on kyllä todellinen "all white"-kokonaisuus! Kaikki on koko-valkoista, ja oikein onnistuneesti toteutettuna. Sekaan on laitettu hiukan betonia, tammea ja muutama kaunis astia/tavara, ja näin kokonaisuus on varsin lämmin ja kodikas. Tuo pieni pyöreä tarjotin öljypulloineen ja purkkeineen on erityisen ihana säilytysratkaisu. 

Keittiön kaapistot ovat kiiltävän valkoiset ja ohut taso (vain 20mm) puolikiiltävä valkoinen kvartsitaso.  Myös valkoinen liesituuletin ja valkolasinen liesitaso ovat ihan huomaamattoman kepeät. Minulla on itsellänikin kotona valkoista lasia oleva liesitaso kaasulieden alla, ja se on kyllä ollut loistovalinta minusta edelleen. Ja oih, valkoiset uunit ja kaikki. Niin vimpan päälle harkittua. 

Keittiön on suunnitellut asiakas itse Gloriakeittiön keittiösuunnittelijan kanssa. 

Eikös olekin ihanan raikasta? 

-Anna

Ps. Tuo keittiön betonia jäljittelevä takaseinä on samaa materiaalia, kuin betonilaminaatti ruokapöydässä. Seinään on siis kiinnitetty vain sitä laminaatin ohutta "pintaa" ikäänkuin tapetinomaisesti. Kaikki on näköjään mahdollista? Tosi kaunis ja tasainen se olikin seinässä, ei ollenkaan näkynyt mitään saumoja tms. Ja siis myös seinäpinta ja tämä ruokapöytä ovat Gloria-keittiöiltä, tottakai! 

Ja huomaa alla olevassa kuvassa oleva ihana "juuttinaru-jakkara". Se on perheen pojan ihan itse puukäsityötunnilla tekemä.

Aivan upeita juttuja ne sielläkin osaavat tehdä.

Tuo valkoinen kaakelitakkakin on niin kaunis!

Kauniit Nod-betonivalaisimet on House Doctorin, ja ne on tilattu nettikaupasta nimeltä Dom Dom. 

Näkymää keittiöstä ruokailutilan ja olohuoneen suuntaan. Leveästi vaakaan raidoitettu seinä on aika mahtava.

Kuvat: Anna Nääppä

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: